Olin siis leirikoulussa. Ei siellä nyt niin äärettömän kamalaa ollut. Kun menimme sinne, istuin bussimatkan kuuntelemalla musiikkia :3 ja sitten sinne saareen mentiin sellaisella säälittävällä moottoriveneellä, niin aallot oli NÄÄÄÄIN suuria ja me kastuttiin ihan märiksi kun vesi räiskyi.
Ensimmäisenä iltana siellä ei tehty mitään järkevää, asetuttiin vain mökkeihin ja syötiin ja sitten kaikki lilluivat missä halusivat. Minä menin Pinjan, Tuulin ja Roosan kanssa sellaiselle rannalle ja minä ja Pinja otettiin kengät ja sukat pois ja hypittiin jääkylmässä vedessä. Se oli ihan kivaa.

Sen jälkeen menin kävelemään vielä metsään ja päätin loiskutella mutaisen, haisevan suon poikki valkoisissa kengissäni. Niinhän siinä kävi että sääriä myöten mutaiset housut ja kengät täynnä sellaisia limaisia kasvien osia. Kompuroin ja kaatuilin siellä suossa ja olin aika säälittävä.

Sitten illalla (tai siis yöllä) mökissä kaikki angstasivat hetken ja sitten alettiin riehua. Hamppu nukahti siinä kolmelta ja Mirka piirsi sille Hitler-viikset ja suttasi koko naaman täyteen kaikkea tyhmää. Ja meinasin kuolla nauruun.
Ja Rasse ja Jesse ja Ina ja Teppo ja Camilla ja jotkut muut meni meidän mökkiin kun minä, Mari ja Mirka olimme ulkona pomppimassa ja pelästyttivät meidän kun astuimme takaisin sisään. Minäpä en kirkaissut. En silloinkaan kun nukuin ulkona yksin riippumatossa ja Chris hyppäsi yhtäkkiä terassin kaiteen takaa ja karjui. Ja sitten nukuttiin (menin kyllä takaisin mökkiin), sinne meni keskiviikko.

Torstaiaamuna kun heräsin, olo ei kyllä tosiaankaan ollut paras mahdollinen, sillä minulla on koivuallergia. Kaikki reiät oli ihan tukossa. Otin kaksi buranaa ja läträsin naamaani jääkylmässä vedessä aika kauan. Sinä päivänä jaoimme leirikouluporukan kolmeen ryhmään ja kaikki kuvasivat itse suunnittelemansa elokuvan, se oli älyttömän kivaa. Meidän elokuva oli oikeasti paras! Ja sitä oli tosi kiva tehdä! Se oli sellainen wannabekauhuleffa, minä olin sellainen kuollut tyyppi joka tuijottaa. Roope ja Tuulikin oli kuolleita tuijottajia. Sovimme aika hyvin niihin rooleihin kun minulla oli se musta, repaleinen hakaneulapaita ja mustat farkut ja Roopella on mustat pitkät hiukset ja mustat vaatteet jne. *tuijottaa*
Joo. Mutta se oli kivaa.
Sitten istuin mökissä ja luin Lenorea ja lykkäsin Brendalle Sandmanin käteen että se olisi hiljaa kun en saanut luettua. Ja me syötiin Mirkan ja Hampun keksit. Ne oli Pinjan, Tuulin, Marin ja Ilonan kanssa sellaisella seikkailuradalla, samalla jonka läpi rämmin keskiviikkona ennen suovaellustani.

Torstai-ilta kului telkun ääressä ja myöhemmin paistoimme lettuja nuotiolla (ja makkaraa). Sitten minulla ei ollut enää kivaa vaan tuli kovin paha olo, joten menin laiturille, itkin siellä ihan vähän (ja olin aika hämmästynyt, en olisi uskonut että sentään alan pillittää) ja istuin siellä siihen suunnilleen kahteentoista yöllä, kuuntelin musiikkia ja lauleskelin. Näin siellä joutsenen. Sitten soittivat sieltä mökistä että olenko hukkunut, joten päätin mennä sinne tuijottamaan.

Perjantaiaamuna oli vielä perseempi olo kuin torstaina. Taas buranaa, tylsämielistä tuijottelua ja raahautumista raskaiden kamojen kanssa ympäri saarta. Moottoriveneeseen, bussiin, kotiin, kirjastoon, kauppaan, lukemaan kirjaa, koneelle, katsomaan telkusta Will&Grace ja zombie hotel jotka olin äänittänyt (Zombie hotel on paras :3) ja nyt olen tässä. Ja tässä saatte tietää uuden lempinimeni:

Näin löydät uuden lempinimen:

1. OIKEA NIMESI
- Maria

2. GANGSTA NIMESI: (nimesi kolme ensimmäistä kirjainta + izzle.)
- Marizzle

3. SALAPOLIISI NIMESI: (lempivärisi ja lempieläimesi)
- Musta lepakko (tai kissa tai käärme tai...)

4. SAIPPUAOOPPERA NIMESI: (toinen nimesi + kotikatusi)
- Stina Iskostie

5. STAR WARS NIMESI: (sukunimesi kolme ensimmäistä kirjainta, nimesi kaksi ensimmäistä kirjainta)
- Saama

6. SUPERSANKARINIMESI: (toinen lempivärisi, lempijuomasi).
- Ruskea maito (; DDD)

7. IRAKILAINEN NIMESI: (nimesi toinen kirjain, sukunimesi kolmas kirjain, mikä tahansa kirjain toisesta nimestäsi, äitisi tyttönimen toinen kirjain, isäsi toisen nimen kolmas kirjain, sisaruksesi nimen ensimmäinen kirjain, äitisi tyttönimen viimeinen kirjain)
- Aaintaa

8. TODISTAJANSUOJELU NIMESI: (äitisi toinen nimi)
- Irma

9. GOOTTI NIMESI: (musta + lemmikkisi nimi)
- Musta ei ole lemmikkiä


Laittaisin tänne kuvia leirikoulusta, mutta minulla ei ollut kameraa mukana (koska se digikamera on tullut ruman mutanttilehmän perseestä ja se ei toimi kunnolla) enkä tiedä kellä niitä kuvia on jos niitä on muilla kuin Marilla jajaja. Niin. Ehkä laitan myöhemmin jos saan niitä jostain.