Roman%20Dirge%20-%20Mr%20Gosh.jpg

Minä en ole piirtänyt tuota kuvaa tuossa, ihan vain että tiedätte eikä tule väärinkäsityksiä. Nonni. Ahmaisin Houkutuksen (ja Uusikuunkin sitten heti perään) muutamassa päivässä, mutta olin melkoisen pettynyt molempiin. Ensinnäkin Houkutuksen loppupää oli melkoisen syvältä, sillä päähenkilö, josta aluksi pidin kauheasti, muuttuikin ruikuttavaksi, avuttomaksi, itkeskeleväksi ja melko tavalla ärsyttäväksi prinsessaksi ja Edwardkin menetti hohtoaan kun se hoki koko ajan ärsyttävästi miten daa vaarallinen se on ja miten vaikeaa kaikki on ja miten jalo ja voi-vitsi-niin tuhoontuomittu siksi että on vampyyri ja blaablaablaa. Hooh. Ja sitten vielä Uusikuun alussa (TYTTYDYTYY) se "traaginen" ero jostain ihan järjettömästä syystä. >____> Khh. Houkutus oli silti hyvä kirja, mutta kun se olisi voinut olla niin paljon, PALJON parempi! Voisin haukkua sitä vielä lisää mutta en taida jaksaa. Kuitenkin. Är.

Laitan tänne tällaisen hienon galluppijutskan koska tällaiset on kivoja. Ja aloitan varmasti pian piirustuksien länttäilyn Cutte- nimisestä neidistä mallia ottaen. Tai ehkä muokkaan ideaa hiukan jollain tavalla. (Vaikka onhan täällä jo yksi piirustuksistani. Hehe.)

Haluaisitko olla nyt henkilön kanssa, jota suutelit viimeksi?
- En.

Olisitko surullinen, jos veljesi tekisi itsemurhan?
- En kai. Näen sitä niin harvoin että ei siinä oikeastaan mitään eroa olisi. Olisin minä varmaan vähän ainakin surullinen. Kai. En voi tietää.

Lähtisitkö kahville, jos joku poika kysyisi?
- Riippuu pojasta. Luultavasti en.

Kertoisitko suurimman salaisuutesi pojalle, jota halasit viimeksi?
- En.

Muuttaisitko asumaan maahan, jossa kävit viimeksi?
- En ole käynyt missään muualla kuin Virossa. Eli en.

Menisitkö koulukuvaukseen vaatteilla, jotka sinulla on nyt päällä?
- Miksipä en.

Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
- Jos olisi pakko. Minulle on oikeastaan aika se ja sama.

Milloin viimeksi kerroit jollekin rakastavasi häntä?
- En muista. On siitä jo vähän aikaa.

Suuttuisitko parhaalle ystävällesi, jos hän ihastuisi samaan henkilöön kuin sinä?
- En usko.

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
- En kai?

Kirjoittavatko ihmiset nimesi väärin?
- Joskus.

Oletko hiljainen vai äänekäs?
- Riippuu seurasta. Olen kai aika puhelias, ainakin välillä.

Kenestä ihmisestä pidät vähiten?
- Varmaankin äidistä.

Kenelle haluaisit antaa pusun poskelle?
- :3 13:sta! :33 (se on siis lempinimi. se on sellainen meidän insidejuttu, se on 13 ja minä 17. iän kanssa ei ole mitään tekemistä...)

Rakastatko oikeasti ketään koko sydämesi pohjasta?
- Aika voimakas sana tuo rakkaus.

Lähtisitkö ulkomaille, jos voittaisit lotossa?
- En kai. Ehkä.

Kutsuisitko hautajaisiin sen henkilön, joka on eniten vaikuttanut elämääsi?
- Kenen hautajaisiin? Omiini? En tiedä kuka on vaikuttanut eniten.

Kuka viimeksi katsoi sinua pitkään?
- En tiedä ;D

Rakastatko montaa ihmistä?
- En tiedä. Pidän ystävistäni tosi tosi tosi paljon. En tiedä onko rakkaus oikein hyvä sana.

Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kuukauden aikana?
- Ei. En varmaankan pitäisikään sellaisesta.

Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit?
- En viettäisi häitä.

Oletko rauhallinen ihminen?
- Riippuu. Yleensä kyllä.

Milloin olet viimeksi kaatunut pyörällä?
- En muista ;D

Muistatko tunteen, kun menit 1. luokalle kouluun?
- En.

Komedia vai kauhu?
- Kauhu! :3 Vaikka ne kulkee yleensä käsi kädessä.

Missä päin Suomea piileskelet?
- Mitä :D Asun Vantaalla jos sitä tarkoitit. Kiero kysymys.

Minkälainen sää siellä on?
- Tälläinen.

Menetkö ensi kesänä festareille?
- Nääh.

Onko sinulla vilkas mielikuvitus?
- Juu. Ehkä vähän liiankin vilkas.

Ketä halasit viimeksi?
- Ömm. Mirkaa! Joo Mallua! Joo! Mallu on pehhhmmmmeä. :3

Menisitkö johonkin tosi-tv ohjelmaan?
- EN. NOEH. NOES. EI. EN.

Mikä oli viime todistuksesi keskiarvo?
- 8,83 :3 Eli mielestäni tosi hyvä! Olen khuuli! Vhee! Vhuu!