Minä piirsin. Piirsin ruokatunnilla mallinuken, jolla on päällä sellainen nättyi mekko. Hiuksia mietiskelin sitten lopun päivää ja sitten kotona (leffan katsomisen ja urhailun jälkeen) piirsin hiukset ja väritin sen puuväreillä. Leikkasin nuken irti paperista ja liimasin mustalle kartongille. Sitten aloin valkoisella akryylivärillä tekemään taustaa siihen mustaan kartonkiin.
NO sitten tietysti pensseli lipsahti kun tausta oli ihan melkein valmis! Arvatkaa vain ärsyttikö.
 
Leikkasin nuken irti mustasta kartongista ja se meni tietysti käppyrälle liiman takia. Paiskasin pilalle menneen taustan roskikseen ja nyt nukke on kaiken maailman puhelinluetteloiden ynnä muiden alla suoristumassa. Sitten kun se on suoristunut, liimaan sen toiselle mustalle kartongille, johon tällä kertaa viisaasti luonnostelen ja suunnittelen taustan tarkasti ennen kuin menen huitelemaan pensselillä. (Luulin että pystyisin piirtämään yksinkertaisen rusetin ilman suuntaviivoja mutta ilmeisesti sellainen on minulle liian vaikea tehtävä.)
En ole ikinä tapellut minkään piirustuksen kanssa näin kauan enkä piirtänyt hahmoja näin huolellisesti (tai no, okei, piirsin sen noin kahdessakymmenessä minuutissa mutta silti huolellisemmin kuin yleensä). Mutta en anna periksi! Laitan linkin piirustukseen tänne sitten kun olen (vihdoin) saanut sen valmiiksi.

Minulla on päällä valkoiset polvisukat, musta sellainen polviin asti ulottuva hame, sellainen yksinkertainen mutta joka levenee alaspäin. Ja musta t-paita ja sen päällä harmaa slipooveri. En ole varma miksi tuo nyt piti kertoa mutta halusin.
Alkaa olla hiukan nälkä. Olen syönyt tänään aamupalan ja pari keksiä siinä kahden aikoihin. Voisin syödä pian ruokaa. Mutta ensin katson Will&Gracen. Se on kiva ohjelma.