Aloitin jo vähän aikaa sitten kirjoittamaan LockBarrel- ficciä, mutta sain vasta nyt aikaiseksi kertoa siitä hiukan täällä.

Olen kirjoittanut neljä sivua, viides sivu on aloitettu. Kaksi ensimmäistä sivua onnistui ihan hyvin, ja sen jälkeen en kirjoittanut vähään aikaan lainkaan kun on ollut kaikkea esityshäsläystä (ks. kategoria näytelmät) ja sitten ei inspannut ollenkaan, joten kolmas sivu oli aluksi jotain aivan hirveää. (Katrin mielestä se oli silti keskitason yläpuolella. Minusta ei.) Korjailin sitä ja nyt se on ihan järkevä. :  3

Sitten eilen illalla löysin deviantartista tosi nättejä kuvia Lockista, Shockista ja Barrelista ja juttelin ihmisten kanssa ja inspaannuin ja jatkoin vihdoin sitä tarinaa. Juoni kirkastui, tapahtumat selkenivät... Vielä on muutamia yksityiskohtia, joita täytyy miettiä (kuten öm miten oikeastaan lopetan sen) mutta kuitenkin, tiedän mitä suunnilleen tapahtuu! Kun aikaisemmin juonisuunnitelmani oli pelkkä mössö. Nyt sillä on muoto!

 Tämä on muuten ihana kuva. Jäin tuijottamaan sitä varmaan puoleksi tunniksi.

Niinsiis. Nyt tuntuu että onnistun. Edes jotenkin.